1746km yllätystä.💕

Niinhän siinä vaan kävi, että poikettiin Etelä-Suomessa yllätys visiitillä. 

Torstaina lähdettiin yötä vasten ajamaan ja perjantaina oltiinkin jo kuudelta aamulla perillä. 


Perjantai ja lauantai oli jopa kiireiset, että kerettiin näkemään ne rakkaat ihmiset jotka oli tarkoituskin. Kaikkia halukkaita ei keretty näkemään, koska aika oli todella rajallinen. ☹️

Kukaanhan ei tiennyt tulostamme ja ilmeet oli aivan loistavia kun oltiinkin yhtäkkiä pihassa/oven takana. Ne ilmeet, ilot ja itkut olisi niin pitänyt saada kuvattua. 😍💕

Jokaisen ystävän luona vierähti tunnista kahteen, joten yllättävää,että kerkesimme kuitenkin buukkaamaan niinkin paljon tapaamisia perjantain ja lauantain aikana. 


Yövyttiin viikonloppu isännän vanhemmilla ja mukanahan meillä oli ilmapatja. 
Joka aamu heräsin siihen että jaa,patja on tyhjentynyt ja luut kolisee lattiaa vasten 😅. Löytyhän sieltä sitten reikä joka paljasti tietysti tyhjenemisen syyn. 


Etelässähän oli kesä, verrattuna meillä täällä. Justiin koivu näköjään alkaa hiirenkorville ja lumikasojakin on vielä maassa, kun taas etelässä kaikki oli jo niin kaunista ja kesäistä 🌸

Kotiin paluu matkalle lähdettiin sunnuntai aamuna ja tarkoitushan oli suunnilleen suoriltaan tulla, mutta ei sitä voinut jättää vielä muutamia ystäviä näkemättä, kun kuitenkin ohi ajettaisiin muutenkin 😊 
Alkuperäinen suunnitelmahan oli olla kuuden pintaan illalla kotona,mutta loppujen lopuksi kymmenen pintaan vasta päästiin kotiin 😁. 


Pysähdyttiin vielä Vaskikelloilla tauolla, syömässä ja turisteilemassa. 😁 
Ihan ei ollut matka budjettiin suunniteltu, että otetaan äitienpäivä lounas mikä olikin melkosen tyyris. 30e per naama, lounaasta jossa oli enempikin rippeet jäljellä. Siinä kun se jo tiskillä hintaa lyö kassaan,niin ei vaan kehdattu perääntyä. Toki ruoka oli älyttömän hyvää ja nälkä ei ollut koko loppu iltaan. 



Vaskikellot on muutoin näkemisen arvoinen paikka käydä, jos ei muuta niin tuhansia erilaisia kelloja ihailemassa. Niitä oli piha ja ravintola täynnä. 😊 ravintola Vaskikellon, löydät Pyhäjärveltä. 

Aivan loistava ja onnistunut viikonloppu takana. Ihana miniloma 😍🌸 
Matka meni hyvin molempiin suuntiin. Toki iso, iso plussa oli se,että meijän auto huollettiin meijän vaki korjaamolla, vaki korjaajan toimesta 🩷 nyt taas voi huoletta ajaa turvallisia kilometrejä. 

Kiitos Etelä-Suomi. Tulkaahan poikkemaan täälläkin päin. 🩷 

-Sisko ja tottakai isäntäkin kiittää ja kuittaa. 

Ihanaa kesää kaikille 🌸

Kommentit

  1. Oli kyllä mahtava yllätys, 💕 Teit meidät iloiseksi 🤗

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit